Vuoden sheltit -kilpailu







Vuoden Sheltti-kilpailuun voivat ottaa osaa kaikki Hämeen alueella asuvat sheltit, joiden omistaja on Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen.
Kaikkiin kilpailusarjoihin tulee koiran omistajan ilmoittaa koiransa tulokset itse ilmoitettuun päivään mennessä.
***************************************************

SÄÄNNÖT

VUODEN NÄYTTELYSHELTTI, UROS
Vuoden näyttelysheltti uros-kilpailussa palkitaan 5 parasta shetlanninlammaskoiraurosta, jotka kalenterivuoden aikana ovat saavuttaneet eniten pisteitä oheisen taulukon mukaan korkeintaan viidestä (5) eri näyttelystä.
Kilpailuun osallistuvien shelttien omistajien on asuttava Hämeen shelttien alueella ja oltava Shetlanninlammaskoirat ry:n jäseniä.
Mikäli voittajien pisteet menevät tasan, on voittaja se koira, jolla on enemmän pisteitä, kun huonoin tulos viidestä otetaan pois.
Ellei tämäkään ratkaise voittajaa, lasketaan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä enemmän pisteitä saanut koira voittajaksi.
Pisteet lasketaan kaikista virallisista näyttelyistä kotimaassa ja kaikissa muissa näyttelyluokissa paitsi pentu- ja veteraaniluokissa.

Ryhmänäyttelystä saa vain RYP-pisteet.
———————————
VUODEN NÄYTTELYSHELTTI, NARTTU
Vuoden näyttelysheltti narttu-kilpailussa palkitaan 5 parasta shetlanninlammaskoiranarttua.
Säännöt kuten uroksilla.
Pisteet määräytyvät seuraavasti vuoden Näyttelyshelttiuros- ja narttukilpailuissa:
Laatuarvostelu
ERI       8 p.
EH         3 p.
Kilpailuarvostelu
1.sija     5 p.
2.sija     4 p.
3.sija     3 p.
4.sija     2 p.
SA 1 p.
Paras uros/narttu luokka
1.sija     5 p.
2.sija     4 p.
3.sija     3 p.
4.sija      2 p.
VSP        4 p.
ROP       5 p.
RYP
1.sija    10 p.
2.sija     8 p.
3.sija     6 p.
4.sija     4 p.
BIS
1.sija    20 p.
2.sija    16 p.
3.sija    12 p.
4.sija      8 p.
———————————————————
VUODEN NÄYTTELYSHELTTI VETERAANI
Muuten samat säännöt, kuin vuoden näyttelysheltti-kilpailussa, mutta pisteet lasketaan vain veteraaniluokista ja urokset ja nartut kilpailevat yhdessä.
Veteraani voi osallistua myös vuoden näyttelysheltti-kilpailuun, mutta siinä kilpailussa ei huomioida ROP-, VSP- tai BIS-veteraanisijoituksia.
————————————————————
VUODEN NÄYTTELYSHELTTI PENTU
Kilpailussa otetaan huomioon kolme (3) tulosta virallisten näyttelyiden pentuluokista.
Pisteet lasketaan yhteen sellaisenaan.
Urokset ja nartut kilpailevat yhdessä.
Muut säännöt, kuten näyttelysheltti-kilpailussa.
Pisteet määräytyvät seur.:
PEK1           5 p.
PEK2           4 p.
PEK3           3 p.
PEK4           2 p.
KP              3 p.
ROP-pentu   5 p.
VSP-pentu   4 p.
Erikoisnäyttelyt
BIS-PENTU      20 p.
BIS-PENTU 2   15 p.
—————————————————–
VUODEN TOKO-SHELTTI
Tuloksista otetaan huomioon kolme (3) parasta tottelevaisuuskokeen tulosta, pisteiden tulee olla vähintään 3-tuloksia.
Lasketaan yhteen näistä saadut pisteet.
Koiran omistajan tulee asua Hämeen shelttien alueella ja olla Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen. Tulokset ilmoitetaan niinkuin ne on koekirjaan merkattu.
Alokasluokan ja avoimen luokan pisteet sellaisenaan.
Voittajaluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1.15.
Erikoisvoittajaluokasta saatu pistemäärä kerrotaan luvulla 1.25.
Lisäpisteet:
1.sija     3p
   2.sija     2p   
3.sija     1p

Rotumestaruus
                          ALO   AVO   VOI    EVL
1.sija                   20p.    30p.   40p.    50p.
2.sija                   10p.    20p.   30p.    30p.
3.sija                     5p.    10p.   10p.    10p.
Rotumestari          10p.    10p.   10p.    10p.
Piirinmestaruus
1.sija                                                  60p.
2.sija                                                  50p.
3.sija                                                  40p.
Suomen mestaruus
                       1.sija   Suomen mestari voittaa kilpailun automaattisesti.
2.sija                                                   90p.
3.sija                                                   80p.
——————————————————————-
VUODEN AGILITY SHELTTI
Tuloksista otetaan huomioon viisi (5) parasta.
Lasketaan yhteen tuloksista ja sijoituksista saadut pisteet sekä mahdolliset lisäpisteet.
Koiran omistajan tulee asua Hämeen shelttien alueella ja olla Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen.
Tulos      Luokka I   Luokka II   Luokka III
0            8p.           10p.          12p.
1-5         6p.             8p.          10p.
6-15       4p.             6p.            8p.
16-25     3p.             5p.            7p.
yli 25     2p.              4p.           6p.
Jotta sijoituksesta saa pisteitä, tulee tuloksen olla alle 26 virhepistettä.
Sijoitus
1.sija   3p.
2.sija   2p.
3.sija   1p.
Lisäpisteet:
Sijoitus                                         1.     2.     3.
Rotumestaruus / Piirinmestaruus 10p.   7p.    5p.
Suomen mestaruus                         20p.   15p.  10p.
—————————————————————-

VUODEN RALLYTOKO-SHELTTI
Tuloksista otetaan huomioon kolme (3) parasta hyväksyttyä rally-tokokokeen tulosta.
Lasketaan yhteen näistä saadut pisteet.
Koiran omistajan tulee asua Hämeen shelttien alueella ja olla Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen. Jokaisen luokan pisteet lasketaan mukaan sellaisenaan ilman kertoimia.
Lisäpisteet:
1.sija     3p
   2.sija     2p   
3.sija     1p

Rotumestaruus
1.sija                   20p.    30p.   40p.    50p.
2.sija                   10p.    20p.   30p.    30p.
3.sija                     5p.    10p.   10p.    10p.
Rotumestari          10p.    10p.   10p.    10p.
Piirinmestaruus
1.sija                                                  60p.
2.sija                                                  50p.
3.sija                                                  40p.
Suomen mestaruus
                       1.sija   Suomen mestari voittaa kilpailun automaattisesti.
2.sija                                                   90p.
3.sija                                                   80p.
______________________________________________

VUODEN MONITOIMISHELTTI

Vuoden monitoimisheltti kilpailussa painoarvo on harrastettavien lajien määrällä (ei ylärajaa). Jotta lajin tulos hyväksytään, tulee lajin olla virallinen eli tulosten tulee olla selvitettävissä esim. Koiranetistä. Tuloksista otetaan huomioon yksi tulos / laji.
Koiran omistajan tulee asua Hämeen sheltit ry:n alueella ja olla Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen. 

Jokaisesta lajista, joista on hyväksytty tulos, saa 5 pistettä. 
Myös luonnetesti, MH-luonnekuvaus, BH-koe ym. viralliset kokeet oikeuttavat jokainen 5 pisteeseen. 

Lajikohtaisista kilpailuluokista saa pisteitä aina alimmasta luokasta 1p, seuraavasta 2p jne. 
(Esim. Tokon EVL-luokassa kisaava saa lajista 5p + kilpailuluokasta 4p tai Agilityn 2-luokassa kisaava saa lajista 5p + kilpailuluokasta 2p.)

Näyttelytuloksesta saa lajipisteitä 5p ja muut pisteet seuraavasti:
SA       1p
SERT   2p
CACIB  3p
VALIO  4p
_______________________________________________

ARJEN SANKARI-SHELTTI

Tässä kilpailussa ei tarvita virallisia kisatuloksia, eikä sen suurempaa glamouria muutenkaan! Etsimme todellisia arjen sankareita, jotka ilahduttavat perhettään tai jotakuta muuta pelkällä persoonallaan. 
Tähän kilpailuun voit ilmiantaa myös jonkun muun kuin oman koirasi! Koiran omistajan on kuitenkin asuttava Hämeen sheltit ry:n alueella.

Pistelaskua ei ole, vaan teemme valinnan lähetettyjen tarinoiden / kertomusten perusteella. Nyt kannattaa siis laittaa näppäimistö sauhuamaan ja kirjoittaa persoonallinen kertomus sheltistäsi!
_______________________________________________
VUODEN KASVATTAJA
Vuoden kasvattaja-kilpailussa palkitaan 3 eniten pisteitä saanutta Hämeen shelttien alueella asuvaa shelttikasvattajaa.
Kasvattajan tulee olla Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen.
Kasvattajan pisteet lasketaan enintään viiden (5) parhaan kasvatin pisteistä, yksi tulos/laji/kasvatti.
Kasvattien on oltava ainakin kahdesta (2) eri pentueesta.
Mikäli pisteet menevät tasan, voittaja on se, jolla kilpailussa on vähemmän kasvatteja.
Kasvattien pisteet tulevat Hämeen shelttien sääntöjen mukaan virallisista näyttelyistä kotimaassa, agilitystä tai tokosta. Tokotulos lasketaan ilman lisäpisteitä ja tulos jaetaan kymmenellä. Maksimipisteet tokotuloksesta 20. Agilitytulokseen ei myöskään lasketa lisäpisteitä. Kasvattajan pisteissä vähintään kahden koiran pisteet on oltava näyttelypisteitä.
Lisäpisteet kasvattajalle kasvattajaryhmistä virallisista näyttelyistä.
Paras kasvattajaryhmä  3p.
2.kasvattajaryhmä        2p.
3.kasvattajaryhmä        1p.
Ryhmällä oltava KP.
—————————————-
VUODEN JALOSTUSUROS JA – NARTTU
Vuoden jalostuskoirakilpailussa palkitaan 3 eniten pisteitä saanutta urosta tai narttua (molemmat sukupuolet kilpailevat yhdessä).
Jalostuskoiran omistajan tulee asua Hämeen shelttien alueella ja olla Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen.
Pisteet lasketaan enintään viiden (5) parhaan jälkeläisen pisteistä, yksi tulos/jälkeläinen.
Jälkeläisten on oltava vähintään kahdesta eri pentueesta.
Kasvattien pisteet tulevat Hämeen shelttien sääntöjen mukaan virallisista näyttelyistä kotimaassa.
Mikäli pisteet menevät tasan, voittaja on se kenellä kilpailussa on vähiten jälkeläisiä.
*********************************************************
HÄMEEN SHELTTIEN VUODEN KOIRA-PISTEET ILMOITETAAN
31.12.2017 MENNESSÄ   
hameensheltit@gmail.com 
tai sivupalkin yhteydenottolomakkeella!
Sijoittuneet koirat palkitaan Hämeen shelttien vuosikokouksessa  24.2.2018 (Lisätiedot tapahtumat-sivulla).